Siirryin uuteen osoitteeseen

2014
04.22

Olen avannut uudet sivuni osoitteessa luojola.fi. Tästä eteenpäin en enää päivitä näitä vanhoja sivuja, ja aikanaan näiden olemassaolo lakkaa. Joskus vain on helpompi avata uusi domeeni uudella Horstilla kuin saada verkkotunnus siirrettyä toiselle Horstille…

Kirjailija ja erityisryhmistä kirjoittaminen

2014
03.23

9789526642109_Steampunk!_–_Höyryä_ja_HelvetinkoneitaVuoden ensimmäisessä Lumooja-lehdessä Katariina Holopainen arvioi Osuuskumman julkaiseman Steampunk! — Höyryä ja helvetinkoneita -novelliantologian ja kirjoittaa mm. seuraavasti: ”Erästä asiaa en kuitenkaan ymmärrä: miksi miltei jokaiseen vaihtoehto- ja epähistorialliseen todellisuuteen täytyy tuoda meidän maailmamme vastenmielisimpiä (tarinan kannalta usein epäolennaisia) piirteitä, kuten seksismiä? Olen myös hämmentynyt siitä, että joka novellin lähes jokainen keskeinen henkilö on valkoihoinen ja hyvin hetero-, cis- jne. normatiivisesti käyttäytyvä.”

Antologiassa julkaistun oman, vaihtoehtohistorialliselle 1880-luvulle sijoittuvan Missä paikkasi, tiedätkö sen? -novellini päähenkilönä on kostoretkelle lähtevä naissotilas, joten oletan, että seksismisyytökset eivät voi kohdistua ainakaan minuun. Mutta kun mietin antologian muita novelleja, niin en kyllä osaa kohdistaa syytöksiä mihinkään muuhunkaan. Vain Katariina Holopainen voi tietää, mitä hän tällä kommentilla ajoi takaa, mutta ainakin se kirvoitti minua pohtimaan seuraavaa.

Kirjailijalle suvaittavasta aihevalikoimasta puhuttaessa nostetaan usein esiin argumentti, että eihän kukaan voi kirjoittaa uskottavasti sellaisen erityisryhmän näkökulmasta, johon ei itse lukeudu. Tätä argumenttia käytetään kuitenkin valikoivasti. Sanotaan esimerkiksi, että eihän nyt hetero voi kirjoittaa uskottavasti homonäkökulmasta, mutta samaan aikaan kukaan ei kyseenalaista sitä, voiko kirjailija kirjoittaa uskottavasti massamurhaajan näkökulmasta. Olettaisin massamurhaajien olevan mm. homoja pienempi vähemmistö, ja kirjailijoista varmaan vielä harvempi on massamurhaaja kuin homo. Erityisryhmän kokokaan ei ole argumentin esteenä: välillä pohditaan ihan tosissaan, voiko mieskirjailija kirjoittaa uskottavia naisia tai naiskirjailija uskottavia miehiä.

Todellisuudessa tässä ei kuitenkaan ole kyse kirjailijan taidoista sinänsä, vaan ennemmin yleisön (tai yleisön tietyn osan) kirjailijaan kohdistuvista odotuksista. Esimerkiksi Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien sotaveteraanikuvaus on tehnyt minuun suuremman ja lähtemättömämmän vaikutuksen kuin yhdenkään veteraanin itsensä kirjoittama tarina, vaikka Hotakainen ei sotaveteraani olekaan. En muista tästä syntyneen kohua.

Mutta kohuthan eivät synny itse teosta, vaan yleisön reaktiosta siihen. Otsikkotasolla olen viime päivinä huomannut, että jonkinlainen kohu on syntynyt siitä, kun urheilija Tanja Poutiainen käytti julkisuudessa saamelaispukua väärin. Kovaäänisimpiä kohisijioita eivät kuitenkaan näyttäneet olleen saamelaiset, vaan sellaiset suomalaiset, jotka ilmeisesti tuntevat saamelaisten asiat paremmin kuin saamelaiset itse. Olisikohan se kirjallisten kohujenkin kohdalla joskus mahdollista, että erityisryhmien väitetyssä huonossa huomioimisessa ei ole kyse erityisryhmien käsittelyyn liittyvistä ongelmista, vaan kirjallisuuskriitikon käyttämistä silmälaseista.

Tämän ”vain ryhmän jäsen voi kirjoittaa ryhmästä” -argumentin vastinparina nimittäin kummittelee usein toinen yhtä lailla virheellinen argumentti: erityisryhmään kuuluvalle kirjailijalle on sallittua kirjoittaa vain erityisryhmään liittyvistä aiheista. Voi olla, että syynään Holopaisen arviota nyt turhan tiheällä kammalla, mutta en tältä rivienväliseltä tulkinnalta voinut välttyä.

En ole julkisuudessa mitenkään kovin huolellisesti peittänyt sitä, että olen transsukupuolinen. En siis sinällään ihmettele, jos minuun kirjailijana kohdistetaan tähän liittyviä odotuksia. Että minä kirjoitan transaiheista? No olenhan minä niin tehnytkin. Että jokainen minun kirjoitukseni kyseenalaistaa cisnormatiivisuuden? No ei todellakaan. Maailmassa riittää tematiikkoja, miksi minun pitäisi rajoittua kirjoittamaan vain yhdestä erityisaiheesta vain siksi, että se on minulle henkilökohtainen? Ja miksi minun johtamani kustantamon jok’ikisen teoksen pitäisi kyseenalaistaa samat asiat? Enhän minä niitä kirjoja kirjoita.

Sinällään pidän edistyksellisenä sitä, että kirjallisuuskriitikon oletustyökalupakista löytyy cis–trans-näkökulman tarkastelu. Mutta silti, jokainen työkalu ei sovi jokaiseen työhön.

Voi, se merkitsee paljonkin!

2013
08.28

Tyypillistä väittelyille niin netissä kuin muuallakin tuntuu olevan se, että osapuolet puhuvat eri asioista samalla nimellä, ja väittely kulminoituu viime kädessä määritelmälliseen jankkaamiseen siitä, mitä jokin sana tarkoittaa. Tuntuu kuin sanojen merkityksen luonnetta ei noin yleisemmin kauheasti ymmärrettäisi — tai sitten se keskustelun tiimellyksessä unohdetaan. Siispä kerrataan asiaa vähän.

On aivan tavallista, että sanoilla on monta eri merkitystä. Nämä merkitykset voivat liittyä toisiinsa jollain semanttisesti ymmärrettävällä tavalla, tai ne voivat olla liittymättä (tai sitten semanttinen yhteys on todella hämärä). Eri merkitykset voivat näyttäytyä selvästi toisistaan erillisinä, tai sitten ne voivat limittyä toisiinsa niin, ettei ole helppo vetää rajaa eri merkitysten välille. Uusia merkityksiä voi myös syntyä ihan siinä keskustelun kuluessakin, sillä tavallahan kieli kehittyy.

Havainnollistetaan asiaa esimerkillä. Valitaan jokin tavallinen ja helposti määriteltävä sana, vaikkapa suu. Sehän on se ruumiinaukko, josta menee sisään ruokaa, nestettä, ilmaa ja milloin mitäkin, ja tulee ulos ilmaa, ääntä, sylkeä, oksennusta ja niin edelleen. Myös hihassa on suu. Se on aukko, mutta ei ruumiinaukko. Ovellakin voi olla suu. Siinä seistään ja tehdään gallupkyselyjä, mutta onko suu itse oviaukko vai oven välitön edusta? Jaa’a, kai se voi tilanteesta riippuen tarkoittaa kumpaa hyvänsä. Entäs sitten joen tai puron suu? Sehän nyt ei ole mikään aukko ensinkään, vaan maastonkohta, jossa kapea, virtaava vesialue liittyy leveämpään, virtaamattomaan vesialueeseen.

Konkreettisia merkityksiä löytyy varmasti enemmänkin kuin tuossa äkkiä luetellut neljä, ja niiden lisäksi on abstrakteja, metaforisiakin merkityksiä. Jos jollakulla on monta suuta ruokittavana, niin suu ei tarkoita mitään aukkoa, vaan koko ihmistä. Ja jos joku on suuna päänä, niin suu tarkoittaakin nyt puhetta, tarkemmin määriteltynä vieläpä tauotonta puhetta.

Onko jokin näistä merkityksistä sanan suu ”oikea” tai ”varsinainen” merkitys? Tässä tapauksessa voidaan ehkä sanoa, että ruumiinosa on sanan alkuperäinen ja prototyyppisin merkitys. Mutta ei se tee sanan muista merkityksistä yhtään sen vähempää oikeita tai ymmärrettäviä.

Jos siis keskustelussa joku puhuu asiasta X eri merkityksessä kuin sinä, niin aika herkästi taidat vastata ”eihän tuo ole asia X” tai ”eihän asia X tuota tarkoita”. Tällöin olet sekä oikeassa että väärässä. Olet oikeassa siinä, että keskustelukumppanisi ei puhu samasta asiasta kuin sinä. Mutta olet väärässä siinä, jos luulet, että vain sinun tulkintasi sanan merkityksestä on ainoa oikea.

Jos siis joku puhuu joen suusta ja vastaat siihen ”eihän tuo ole ruumiinaukko”, niin ei kai se mikään ihme ole, että keskustelu ei etene mihinkään.

Miten niin ei Google löydä?

2013
06.18

Joskus sitä keksii jonkin niin osuvan sanan, että ei voi uskoa olevansa ensimmäinen kyseistä sanaa käyttävä. Silti tekee mieli tarkistaa, kuinka laajalti sanaa käytetään — ja yllätys on suuri, kun Google väittää, ettei löydä yhtään osumaa. Listaan tähän tällaisia sanoja ja päivitän luetteloa, kun uusia sanoja tulee kohdalle. Niinpä tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen näillä sanoilla hakemalla löytyy ainakin tämä blogaus.

harmaa jantteri — Jantteri tarkoittaa varusmiestä. Armeijassa ollaan harmaissa. Sanonta ”harmaa pantteri” taas tarkoittaa (aivan tietynlaista) vanhaa miestä. Ja silti näiden sanaleikkien yhdistelmää ei muka kukaan ole koskaan netissä julkaissut. Kamoon, internet, yrittäisit edes!

hippilitku — Minä käytän sanaa tarkoittamaan kuumaa teenkaltaista yrttihauduketta, joka ei sisällä teetä. Mutta kyllähän hippilitku voisi tarkoittaa muunkinlaisia erikoisempia hörhöjen suosimia juomia. Vaan ei sitten, jos ei kerran kelpaa.

Rakkaalla rätillä on monta nimeä

2013
04.24
Kuvassa mämmä.

Kuvassa mämmä.

Lähes jokaisesta lapsiperhekodista löytyy harsovaippoja. Laajan levinneisyyden syynä on se, että niitä jaetaan äitiyspakkauksen mukana. Selvitysten mukaan äitiyspakkauksen harsovaippoja ei kuitenkaan käytetä juurikaan vaippoina, vaan enemmänkin erilaisina yleisrätteinä, jollaisille pienten lasten hoitamisessa onkin aina melkoinen tarve. Ja kun lapset kasvavat eivätkä enää näitä riepuja tarvitse, niille on toki helppoa keksiä loputtomasti uusia käyttötarkoituksia: nenäliinana, käsipyyhkeenä, kengänkiillotusriepuna, siivousliinana…

Mutta millaisilla nimillä tätä esinettä oikeasti kutsutaan? Harsovaippa, harso, vaippa, rätti ja riepu ovat toki itsestäänselviä vaihtoehtoja, ja niiden yleinen ymmärrettävyyskin on melko hyvä. Rohkenen kuitenkin omien kokemusteni perusteella arvata, että kotioloissa, oman perheen piirissä, näillä räteillä on useimmiten jokin aivan omanlaisensa nimitys, joka ei välttämättä muistuta yhtään naapurissa käytettävää nimitystä.

Kun minä olin lapsi, meille kyseinen kankaanpala oli nunnu. Kun oma esikoiseni varttui, kankaanpalan nimeksi vakiintui mämmä. Yhä edelleen puhun näistä räteistä mämminä, vaikka esikoinenkin on jo yksitoista vuotta, ja nimitys on periytynyt myös nuorempien sisarusten kielenkäyttöön.

Näiden kahden esimerkin valossa näyttäisi siltä, että nimitys kumpuaa pienen lapsen omasta puheen tapailusta, josta vanhempi sitten muodostaa oman, suomen kielen äännejärjestelmään sovitetun sanan.

Vaan mitä muita nimityksiä tällä rätillä on? Kertokaa omat mämmämuistonne kommenteissa.

Tampereen uimahallipalveluja vaaditaan yhdenvertaisemmiksi valtuustoaloitteella

2013
04.15

Viime syksynä kirjoitin uimahallissa kohtaamastani sukupuolisyrjinnästä. Kirjoitukseni lähti leviämään mm. Facebookissa, ja muutamassa päivässä tuhannet ihmiset olivat lukeneet tästä transihmisten arkea vaivaavasta epäkohdasta. Kirjoitus myös synnytti keskustelua, pyydettiinpä minua jopa kirjoittamaan aiheesta kolumni Tulvaankin (se muuten julkaistiin tämän vuoden ensimmäisessä numerossa).

Niin ikään viime kuukausina on toistuvasti käynyt ilmi, että uimahalliproblematiikka ei kosketa vain minua eikä ole vain Tampereen ongelma, vaan trans- ja queerihmiset muuallakin Suomessa kokevat uimahallissa käymisen ongelmalliseksi. Muun muassa Varsinais-Suomen vasemmistonuoret on nostanut asian esiin kannanotossa, ja tietääkseni tekeillä on uimahallia tästä näkökulmasta käsitteleviä lehtijuttuja.

Viime vuoden lopulla kävi myös niin, että blogikirjoitukseni pohjalta Anna Kontula tarjoutui puolestani kysymään uimahallikäytännöistä Tampereen kaupungin virkamieheltä. Kun vastaus aikanaan saapui, Kontula totesi, että on aika surkea vastaus, asiasta voisi tehdä vaikka valtuustoaloitteen. Kuulosti oikein hyvältä ajatukselta, joten rupesin laatimaan aloitetekstiä. No, minä itse en ole valtuutettu, joten käännyin oman puolueeni eli vihreiden valtuustoryhmän puoleen.

Jaakko Mustakallio Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.4.2013Ja tässä sitä nyt ollaan: tänään Tampereen vihreiden valtuustoryhmä esitti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen, jonka esitöissä olen itse saanut olla keskeisesti mukana. Toivon, että esimerkin innoittamana muutkin valtuutetut ja valtuustoryhmät Suomen eri kunnissa tekevät vastaavia aloitteita.

Aloite Tampereen kaupungin uimahallipalvelujen yhdenvertaisemmasta järjestämisestä

Tapa jaotella uimahallitilat kahden sukupuolen mukaan ja odotus pesutilojen käyttämisestä alasti voi aiheuttaa intimiteettiongelmia eri asiakasryhmille, jotka eivät joko halua altistua muiden katseille tai joiden katseille muut eivät halua altistua. Tämä saattaa estää käyttämästä uimahallia kokonaan. Tällaisia asiakasryhmiä ovat esimerkiksi erisukupuolisen avustajan kanssa liikkuvat vammaiset, erisukupuolisten lasten kanssa liikkuvat vanhemmat, ruumiillisesti poikkeavat syöpä-, avanne- ym. Potilaat sekä trans- ja intersukupuoliset palvelujen käyttäjät.

Tampereen kaupungin uimahallien nykykäytännön mukaan esimerkiksi transsukupuolisen asiakkaan tulee käyttää joko henkilöllisyystodistukseensa merkityn sukupuolen mukaisia tiloja tai tilaussaunaa. Transsukupuolinen asiakas ei itse välttämättä tarvitse tilaussaunaa. Hän ei myöskään voi käyttää henkilöllisyystodistukseensa merkityn sukupuolen mukaisia tiloja, jos ne ovat ristiriidassa hänen oman sukupuolensa kanssa. Tampereella uimahallin tilaussauna löytyy Kalevan uintikeskuksesta.

Transsukupuolisuuden nykyiset tutkimus- ja hoitokäytännöt Suomessa edellyttävät, että henkilö elää jopa vuosia vanhentuneen henkilöllisyyden ja vanhentuneiden henkilöllisyystodistusten kanssa. Ennen virallisen sukupuolen vaihtamismahdollisuutta henkilön on käytävä läpi noin vuoden mittainen tutkimusjakso ja yli vuoden mittainen ns. tosielämän koe, jona aikana hänen on täysin elettävä kokemansa sukupuolen mukaisessa roolissa. Näiden jälkeen tehdään lääketieteelliset päätökset, joiden perusteella virallisen sukupuolen vaihto vastaamaan todellista sukupuolta voidaan tehdä ja joiden perusteella varsinaiset sukupuolta korjaavat lääketieteelliset hoidot aloitetaan. Virallisen sukupuolen vahvistamisen jälkeen fyysinen ulkomuoto voi olla pysyvästi viralliseen sukupuoleen nähden epätyypillinen henkilön oman päätöksen mukaisesti tai terveydellisistä syistä. Mikäli edellytetään, että transsukupuolinen henkilö käyttää virallisen sukupuolensa mukaisia pesu- ja pukeutumistiloja, vaikeutetaan hänen elämäänsä tarpeettomasti jopa vuosien ajan ja pahimmassa tapauksessa vaarannetaan koko tutkimusjakson kulku.

Tampereella on jo sattunut ainakin yksi tapaus, jossa transsukupuolinen asiakas on poistettu uimahallista nimenomaan sukupuolen vuoksi. Tällaiset tilanteet voivat aiheuttaa sen, että kaksijakoisen sukupuolijaottelun ulkopuolelle jäävä henkilö välttelee uimahallien käyttöä vastoin tahtoaan koetun syrjinnän tai sen pelon vuoksi.

Tampereen pormestariohjelman mukaan ”Palveluiden järjestämisessä ei saa ilmetä minkään vähemmistön syrjintää. Henkilökunnalla tulee olla valmiudet ja kyky kohdata erilaisia ihmisiä”. Myös tasa-arvovaltuutetun lausunto transsukupuolisten liikuntamahdollisuuksien edistämisestä (TAS 285/06) painottaa viranomaisten velvollisuutta edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa asiassa.

Nykyjärjestelyn vuoksi intimiteettiongelmia kokevien kuntalaisten mahdollisuuksia yhdenvertaiseen kohteluun kaupungin uimahalleissa voidaan edistää erilaisin toimenpitein. Esimerkkejä tällaisista toimenpiteistä voivat olla:

  • Henkilökunnan kouluttaminen erilaisten asiakkaiden kohtaamisen ja yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi ja esimerkiksi sen varmistamiseksi, että uima-asussaan käyttöoikeusmerkkiä käyttävä asiakas saa yhdenvertaista kohtelua ja mahdollisuudet käyttää tiloja yhdenvertaisesti.
  • Tilanteissa joissa asiakasta edellytetään yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisesti turvautumaan poikkeusjärjestelyihin, kuten esimerkiksi käyttämään tilaussaunaa sukupuolensa tai muun vastaavan syyn vuoksi ilman asiakkaan omaa tarvetta tai halua, asian järjestäminen ilman normaalin asiakasmaksun ylittävää lisämaksua.
  • Esteettömän uimahallikäytön kehittäminen edelleen kaikille asiakasryhmille. Tämä sisältää myös sukupuoleltaan tai muuten epätyypillisten asiakkaiden uimahallin esteettömän käytön turvaaminen tilaussaunamahdollisuuksista riippumatta palveluihin kohdistuvien poikkeustilanteiden, kuten esimerkiksi Kalevan uintikeskuksen remontin aikana.
  • Pesu- ja pukeutumistilojen täydentäminen tietyin edellytyksin esimerkiksi sukupuolineutraaleilla tiloilla ja sellaisilla suojatuilla tiloilla, joissa asiakas voi turvallisesti olla alasti muiden asiakkaiden näkemättä. Suojattuja tiloja voivat tarvita paitsi trans- ja intersukupuoliset, myös esim. syöpä- ja avannepotilaat sekä kaikki ne, jotka eivät halua olla muiden katseiden kohteena.
  • Asiakasmielipiteiden selvittäminen ja huomioiminen muutoksia toteutettaessa ja Yhdenvertaisuusnäkökulman huomioiminen uusia tiloja suunniteltaessa ja rakennettaessa sekä mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi tiloja perusparannettaessa ja korjattaessa.

Ylläolevan perusteella esitämme,

että nykyisenkaltaisten tilajärjestelyjen vuoksi intimiteettiongelmia kokevien kuntalaisten oikeutta tasa-arvoiseen ja esteettömään kohteluun kaupungin uimahalleissa edistetään mahdollisuuksien mukaan.

Tampereella 10.4.2013
Tampereen vihreä valtuustoryhmä

Kreikkalaisen kommunistin papupata

2013
04.12

12:36 < Stoori> mä keittelen papupataa
12:36 < Stoori> 2,4 litraa tomaattimurskaa ja 3 litraa keitettyjä papuja
12:36 < Stoori> kai tota useamman päivän syö
12:47 < sirhoksu> huh, kuulostaa ankealta aterialta :D
12:47 < Stoori> no hövönlövön, tämä papupata on HERKKUA

Edellinen keskustelu tuli käytyä eräällä irkkikanavalla tämän viikon tiistaina, ja jälleen kerran siitä paistaa läpi hyvin yleinen ennakkoluulo, että papupata olisi jotain tylsää, mautonta, yksitoikkoista ja ankeaa ruokaa. No, kyllä sellaistakin papupataa on helppo tehdä, mutta minäpä en tavallisesti kokkaakaan ihan mitä tahansa papupataa. Minä kokkaan kreikkalaisen kommunistin papupataa.

2013-04-09 13.05.29Nimitys juontuu tietenkin siitä, että opin reseptin joskus vuosituhannen alkupuolella eräältä vanhalta kreikkalaiselta kommunistilta, joka oli karaistunut mm. sotilasjuntan kaatamisessa 1970-luvulla. Eihän se tietenkään selitä papupadan herkullisuutta, mutta kunnon tarina tekee kaikesta aina parempaa.

Ja minä totta vie kokkaan tätä kerralla suuren satsin, oikein semmoisessa kymmenen litran kattilassa. Annoksesta riittää kymmenelle nälkäiselle — tai sitten yhdelle nälkäiselle kymmeneksi päiväksi (ylimääräiset annokset kannattaa pakastaa, eihän tämä nyt sentään kymmentä päivää jääkaapissa säily). Mainittakoon muuten vielä, että tämä papupata on myös lasten suurta herkkua ja katoaa taatusti mahaan alta aikayksikön. Salaisuus on nimittäin mausteissa.

1. Liota 1 kg kuivia valkoisia papuja yön yli (tai vähintään 8 tuntia).

2. Keitä papuja tunti.

3. Pilko viisi isoa sipulia (tai jos sipulit ovat pieniä, pilko vaikka kymmenen). Halutessasi voit pilkkoa joukkoon myös valkosipulia. Kuumenna puhtaassa kattilassa noin 1 dl oliiviöljyä. Kuullota sipulia öljyssä.

4. Lisää kattilaan n. 2,5 kg tomaattimurskaa. Keitä.

5. Mausta suolalla ja mustapippurilla, halutessasi voit lisätä joukkoon myös yrttejä.

6. Lisää keitetyt pavut kattilaan. Anna hautua puolisen tuntia.

7. Annostele lautaselle. Lisää annoksen päälle fetajuustoa (tai aidon fedan puuttuessa halpaa välimerellistä salaattijuustoa) ja oliiveja. Hölvää fedan ja oliivien päälle oliiviöljyä. Nauti!

Oon yksivuotias, oppimaan innokas, sain nimen hauskimman: Osuuskumma

2013
03.31

Osuuskumma_yksi_vuotta_nettiTänään vietän syntymäpäivää. En omaani, vaan Osuuskumma-kustannuksen. Vuosi sitten, 31.3.2012, Pirkkalaiskirjailijoiden tiloihin Tampereelle kokoontui joukko, joka halusi synnyttää kustannusosuuskunnan. Raskausaika oli kestänyt kutakuinkin yhdeksän kuukautta eli vuoden 2011 kesäkuusta. Tuona aikana minä olin keskeisenä henkilönä luonnostelemassa osuuskunnan sääntöjä ja toimintatapoja, ja kun 16 perustajajäsentä oli perustamiskirjan allekirjoittanut, valittiin minut hallitukseen ja hallituksen puheenjohtajaksi.

Ja miten upeaa kustantamoa olen saanut olla luotsaamassa! Sen enempää minulla kuin useimmilla muillakaan jäsenillä ei ollut kummoista käytännön kokemusta kustannusmaailmassa toimimisesta, mutta se ei ole estänyt meitä kokeilemasta — ja onnistumasta. Kun idea syntyy, se toteutetaan, ja seuraavan idean kohdalla osaamme jo paremmin. Meitä ajaa halu julkaista hyvää kirjallisuutta ja jakaa työn tulokset oikeudenmukaisesti suoraan tekijöille. Onhan meistä suurin osa itsekin kirjailijoita, ja meillä raja-aitoja lukijan, kirjoittajan, toimittajan ja kustantajan välillä ei ole.

Siellä täällä nouseekin välillä esiin kysymys, miksi kirjailija näkisi itse kaiken sen vaivan, mikä kustantamiseen liittyy, kun sen sijaan voisi vain keskittyä kirjoittamiseen ja antaa muiden hoitaa muut kirjan valmistamiseen liittyvät työt. No mikäs siinä, maailma on täynnä tavanomaisia kustantamoja. Jos kirjailija haluaa toimia näin, niin valinnanvaraa riittää. Mutta sitten on meitä, jotka tykkäämme kustantamisesta. Me perustimme oman kustantamon ja otimme homman omiin käsiin. On vain hyvä, että eri tavalla toimiville on tarjolla erilaisia toimintatapoja.

Onko kustantamon pyörittäminen sitten vaikuttanut jollain lailla omaan kirjoittamiseen? No, niinkin voi sanoa. Osuuskumman perustamisen jälkeen en ole juurikaan ehtinyt itse kirjoittaa, heh! Mutta en nyt syytä tästä pelkästään kustantamon pyörittämisen vaatimaa työtä, sillä vuoden aikana elämässäni on tapahtunut niin paljon isoja muutoksia, että jo nekin ovat vieneet huomion pois kirjoittamisesta. Vaan kyllä se nyt taas polttelee, kyllä minä kohta jatkan!

Osuuskumman omasta 1-vuotistiedotteesta voit lukea lisää kustantamon alkutaipaleesta sekä katsoa YouTubesta videotervehdykseni. Ja lue toki myös osuuskuntaidean emon, Christine Thorelin, haastattelu.

Ai joo, vielä yksi asia, miksi Osuuskumman ilmapiirissä on niin ihana toimia. Nimittäin montako muuta yritystä tiedätte, jossa hallituksen puheenjohtajana voi edustaa yritystään osa-aikakeijuna!

Näin valmistat töttöröhatun ja siivet

2013
03.23

Tänään istuin koko päivän Vihtorin kirjaston kirjamessuilla Osuuskumma-kustannuksen myyntipöydän takana. Olin päättänyt ilahduttaa yleisöä pukeutumalla edustavimmilleni eli tuttuun tapaani keijuksi. Ilahduttaminen taisi myös onnistua, sillä sain kuulla paljon suoria kehuja hatustani — sekä paljon ihailevaa supinaa myös selän takana! Kun hattuani tämän tästä paijataan ja minulta kysellään asusta, sen taustasta ja valmistamisesta, niin mitäpä minä näitä tietoja panttaamaankaan. Olkaatten siis hyvät.

Tämmöisenä keijukaisena saa tosiaan tottua siihen, että vaatteita ei löydy suoraan kaupan rekistä. Omaan apuun on turvauduttava, ja siinä missä taidot loppuvat, alkaa mielikuvitus. Hienomotoriikkani on jossain V8-moottorisahan tasolla, joten lopputulos töissäni on aina vähän roisin näköinen. Mutta ajatus on silti tärkein. Seuraava kuvasarja kertoo tiskikeijun töttöröhatun ja siipien synnyn kesäkuussa 2012. Kielenkäyttöni ei noudata mitään vakiintunutta käsityöalan sanastoa, koska enhän minä sellaista osaa. Yrittäkää saada tolkkua.

Töttöröhattu

1 vuorin aihio1. Aloitetaan hatun vuorista. Tekoturkiksesta leikataan suorakaiteen muotoinen kaistale, joka yltää pään ympäri ja pään päältä umpeen. En nyt muista tarkkoja mittoja, mutta pituus jotain 55-60 cm ja leveys noin puolet siitä. Mitat kannattaa tietenkin ottaa omasta päästä. Kaistale ommellaan takaraivon puolelta napakasti pään muotojen mukaisesti (eli tuolleen kaarevasti) yhteen, karvat sisäpuolelle! Eteen jäävää ylimääräistä  lärpäkettä kurotaan ompelemalla pään muotojen mukaiseksi.

2 vuori2. Kun vuorin sauma on ommeltu koko matkaltaan pään muotojen mukaiseksi, leikataan ylimääräinen turkis pois.

3 runko3. Hatun runko tehdään kartongista. Tämä taisi olla… nyt pitää ihan laskea… A2- tai A1-kartonki, en muista tarkkaan. Joka tapauksessa riittävän iso, jotta saadaan yhdestä kappaleesta leikattua ympyräsektori, jonka kehän pituus vastaa päässä olevan vuorin ulkoympärysmittaa jostain otsan korkeudelta. Sektorin säde taas saa olla niin pitkä kuin kartonkia riittää — mitä pidempi säde, sitä korkeampi hatusta tulee. Väännetään sektori tuutiksi ja liimataan saumasta yhteen. Kuvassa sovitan tuuttia vuorin päälle ihan vain tarkistaakseni, että siitä tuli oikean kokoinen. Sitä ei siis tässä vaiheessa kiinnitetä vuoriin. Ja kuten kuvasta näkyy, kartongin ei tarvitse yltää aivan karvareunaan asti; hattu joustaa ainoastaan siltä osalta, jossa ei ole kartonkia välissä.

4 rungon vahvistus4. Kartonkituuttia vahvistetaan liisteröimällä sen päälle ristikkäin sanomalehtisuikaleita pari kolme kerrosta.

9 runko ja pinnoite5. Tekoturkiksesta leikataan tuutin päälle sopiva sektori. Minulla ei ollut riittävästi turkista, jotta olisin saanut sektorin yhdestä kappaleesta, niin piti tehdä kahdesta. Vähän ikävät saumat siitä jää, mutta eivät ne toisaalta hatun takaa ja koristenauhojen alta kovin pahasti näy. Sektorin säteen pituudessa on huomioitava, että turkiksen tulee yltää tuutin reunojen yli niin pitkälti kuin vuorikin tuutin reunojen yli yltää. Tavoitteena on siis saada vuorin ja päällisen turkisreunat kohdakkain.

6. Turkis liimataan kartonkituutin päälle. Minä käytin ihan Eri Keeperiä.

14 hattu koristeetta7. Kun liima on kuivunut, tungetaan vuori tuutin sisään. Vuoria ei tarvitse mitenkään erityisemmin kiinnittää tuuttiin, ja luulenpa, että hatusta tulee kestävämpi ja pitkäikäisempikin näin, koska tällöin vuori pääsee liikkumaan ja joustamaan paremmin ilman, että liimaukset tai ompeleet alkavat hajota. Turkisreunat kohdistetaan ja ommellaan kiinni toisiinsa. Minä en mitenkään taittanut reunoja piiloon, vaan hatun reunasta paistaa ihan kummankin kankaan reuna. Sinne ne karvoituksen alle jäävät aika hyvin piiloon. Ompelemisen jälkeen vain leikataan reuna tasaiseksi.

15 koristeiden ompelua8. Hattu koristellaan nauhoilla. Minä käytin kahdenlaista nauhaa, sellaista, jossa on kirkkaita helyjä, ja sellaista, jossa ei ole mitään koristeita. Helynauhaa saa valmiina kangaskaupasta, sellaista juhlapukujen koristeluun tarkoitettuahan tämä taitaa olla. Ja juu, tämän ja kaikki muut ompeluvaiheet tein ihan käsin ompelemalla. Nauhaa meni yhteensä kolme metriä, eli yksi metri helynauhaa ja kaksi metriä tavan nauhaa. Mallasin ne tuolla lailla spiraalimaisesti tuohon hatun päälle. Kaikki nauhojen päät ovat jossain määrin roisisti näkyvillä, mutta mitäs pienistä!

Hattu on nyt valmis ja sinun.

Siivet

5 siipien runko1. Siipien rakenne on ihan itse kehittämäni. Olisi näihin varmaan valmiitakin ohjeita löytynyt, mutta minä nyt silti päätin funtsia asian alusta asti itse. Siipien tukiranka syntyy paksusta rautalangasta (olikohan tämän paksuus 1 mm). Kierretään rautalankaa itsensä ympäri niin, että saadaan kaksinkertainen lanka. En nyt ihan tarkkaan muista tuota pituutta, mutta olisinko noin metrin pätkän vääntänyt. Kiepautetaan rautalanka silmukaksi ja kiedotaan päät yhteen. Väännetään silmukka kahdeksikon muotoon ja varmistetaan muoto kiertämällä keskikohta pariin kertaan ympäri.

6 siipien runko ja olkahihnat2. Siivet pysyvät selässä leveän, joustamattoman satiininauhan avulla. Tämän leveys on noin 4 cm. Oikean ja vasemman puolen olkahihnat ovat siis toisistaan erilliset. Nauhan pituus kannattaa mitata ihan omien käsivarsien ja olkapäiden mukaan. Liian kireää ei kannata tehdä, koska tällöin pukeminen on vaikeaa. Toisaalta liian löysääkään ei pidä tehdä, tai siivet eivät pysy ryhdikkäästi selässä. Ommellaan nauhan toinen pää kahdeksikon yläosaan ja toinen sen alaosaan. Vahvistetaan ompeleet kuumaliimalla.

7 runko edestä3. Siivet kiinnitetään irrallisella nauhanpätkällä. Eli puetaan ensin olkahihnat käsivarsien ympärille, minkä jälkeen pujotetaan etupuolelle, kaulan ja rintojen väliin, irrallinen nauhanpätkä kummankin olkahihnan ympäri. Kiristetään olkahihnat tämän nauhan avulla ja solmitaan se rusetille. Näin kiristysnauha toimii samalla hienona rusettikoristeena!

8 runko takaaKun tarkastellaan tukirakennetta takaa, huomataan, että ylhäällä hihnat hakeutuvat silmukan huipulle ja alhaalla ne hakeutuvat silmukan sivuille.

4. Tästä työvaiheesta en tullut ottaneeksi kuvaa, mutta yritän selostaa parhaani mukaan. Leikataan rautalangasta noin 70 cm:n mittainen pätkä, joka kiepautetaan kahdeksikon yläosan ympäri pariin kertaan niin, että pätkä sojottaa vaakatasossa kahdeksikosta kummallekin sivulle yhtä pitkän matkan. Eli ajatellaan vaikka, että pätkä on T-kirjaimen vaakaviiva ja kahdeksikko on T-kirjaimen pystyviivan kohdalla. No niin. Näitä sivuille sojottavia kärkiä taitetaan yläviistoon ja taaksepäin niin, että ne sojottavat jotenkin luontevan oloisesti ulospäin selästä kuin siipien tukirangat. Väännetään pihdeillä terävät kärjet pieniksi lenkeiksi. Jos rautalankaviritelmä hölskyy eikä tunnu pysyvän halutussa suunnassa, rankaistaan sitä kuumaliimalla niin pitkään, ettei enää hölsky! Nyt siipien tuki- ja kiinnitysrakenne on valmis.

11 kuumaliimaa siipiin5. Siipien kankaana on iso kappale organzaa. Tai oikeastaan kolme isoa kappaletta. Kaksi näistä kappaleista sidotaan ensin langalla keskeltä kimpuksi. Rautalankakahdeksikko asetetaan kummankin kimpun päälle siten, että toinen kimppu on ylemmän ja toinen alemman silmukan kohdalla. Nämä kaksi kangasta sijoitetaan vaakasuuntaisesti selkää vasten eli rautalankakahdeksikko tulee ikään kuin ulkopuolelle. Kankaat kiinnitetään rautalankaan runsaalla kuumaliimalla. Juu, siitä vaan ruimitaan liimaa siihen kohtaan, jossa rautalanka on kankaan päällä. Liiman kanssa ei tarvitse olla hirveän huolellinen, ja juuri siksi kuumaliimatyöskentely on niin ihanaa. Ylempi kangas kiinitetään pistemäisesti sivuille sojottavien tukirankojen kärkiin. LISÄYS: Liimauksen jälkeen kangaskimppuja koossa pitävät apulangat leikataan pois.

13 siivet takaa6. Kolmas kappale kiinnitetään rautalangan ulkopuolelle siten, että sen yläosa peittää sivuille sojottavat tukiraudat ja alaosa peittää alemman silmukan. Jälleen kiinnitykseen käytetään kuumaliimaa. Tällä tavalla toteutettuna kaikki rautalankaosat jäävät kankaan sisään piiloon ja siivet rönsyilevät kuohkeina ja aavistuksen epäsymmetrisinäkin miten sattuu. Minä en huolitellut organzan reunoja mitenkään, minkä seurauksena niistä purkautuu vähitellen lankaa, joka sitten takertuu yhteen jos toiseenkin paikkaan. Mutta se on sitä keijupöllyä. Vaan saa ne reunat toki huolitellakin.

17 sitten vain liitelemäänNoni, siinä se asu nyt sitten on! Täydennetään vielä sopivalla paidalla, hameella, sukkahousuilla ja kengillä.

Junamatkustus 40 vuotta sitten

2013
03.07

0_kansilehti_VR-aikataulu-1973Tässä pari päivää sitten silmäni osuivat kirjahyllyssäni jo pitkään oleilleeseen painotuotteeseen, ja oivalsin, että kas, sehän on itse asiassa jollain lailla ajankohtaisen oloinen. Kyseessä on rautateiden matkustajaliikenteen aikataulukirja ajalle 1.3.–2.6.1973, eli se on ollut voimassa tasan 40 vuotta sitten. Kirjan kannessa lukee, että se on tarkoitettu ”virkakäyttöön”, ei siis tavan matkustavaisten käsiin. Siihen on myös käsin kirjoitettu omistajan nimi. Varsin nuhjuiseksi selailtu tämä on, mutta kaikki sivut ovat paikallaan ja ehjiä. Kansilehdellä lukee lisäksi, että opus sisältää ”rautateiden, lento- ja laivaliikenteen sekä linja-autojen aikataulut” ja että opus on ”eripainos ’Suomen kulkuneuvoista’”. Minulle kirja päätyi eräältä lieksalaiselta kirpputorilta yhden euron hinnalla muistaakseni vuonna 2005.

Kanteen painetusta reittikartasta löytyvät kunkin yhteysvälin aikataulun numerot. 40 vuotta sitten matkustajajunia kulki vielä monella sellaisella yhteysvälillä, joilla ei enää liikennöidä: Hyvinkää–Karjaa, Turku–Naantali/Uusikaupunki, Kerava–Porvoo, Peipohja–Rauma, Pori–Haapamäki, Kemi–Tornio–Haaparanta, Pietarsaari–Pännäinen, LappeenrantaSimola, Kontiomäki–Taivalkoski/Ämmänsaari, Jyväskylä–Saarijärvi, Huutokoski–Savonlinna, Niirala–Onkamo, Kontiomäki–Nurmes. Toisaalta kuluneiden 40 vuoden aikana on otettu käyttöön pari merkittävää uutta yhteysväliä: Jyväskylä–Orivesi ja Kerava–Lahti.

14_Riihimaki-Tampere-1Millä lailla matka-ajat sitten ovat muuttuneet neljässä vuosikymmenessä? Käsittelen tässä vain paria yhteysväliä ja julman Tampere-keskeisesti. Kaukoliikenteen tärkeimmällä yhteysvälillä Helsinki–Tampere kulki vuonna 1973 arkipäivisin 14 junaa ja toiseen suuntaan 16. Nopein juna käytti matkaan 1.59 tuntia ja keskimääräinen matka-aika näillä 30 vuorolla oli 2.26 tuntia. Keväällä 2013 Helsingistä Tampereelle kulkee arkipäivisin 35 junaa ja toiseen suuntaan 36. Nopeimman junan matka-aika on 1.30 tuntia ja keskimääräinen matka-aika 1.50 tuntia. Nopein yhteys on nykyään siis 24 % lyhyempi kuin 40 vuotta sitten ja keskimääräinen matka-aika on lyhentynyt 25 %. (Jos siis junat pysyvät aikataulussaan.) Päivittäisiä vuorojakin arkisin kulkee nykyään reilusti yli tuplaten.

40_Haapamaki-Jyvaskyla-PieksamakiVielä merkittävämmin on kuitenkin muuttunut matkustaminen Tampereen ja Jyväskylän välillä. Vuonna 1973 lyhin rautatieyhteys kulki vielä Haapamäen kautta, ja arkipäivisin Tampereelta Jyväskylään pääsi kuudella junalla ja toiseen suuntaan viidellä. Nopeimman junan matka-aika oli 2.45 tuntia ja keskimääräinen matka-aika 3.22 tuntia. Keväällä 2013 väliä kulkee kymmenen junaa suuntaansa. Nopein juna käyttää matkaan aikaa 1.23 tuntia ja keskimääräinen matka-aika on 1.32 tuntia. Nopein yhteys on siis 50 % ja keskimääräinen matka-aika peräti 54 % lyhyempi kuin 40 vuotta sitten, ja vuorojen määrä on noin tuplaantunut. Toki sellainen muutos palvelutasoon on tullut, että yöjunia tällä välillä ei enää liikennöi.

Tarkastellaan myös hieman muuta maata. Esimerkiksi Joensuun ja Pieksämäen välinen yhteys on edelleen dieselvetoinen, ja sekä 1973 että 2013 kumpaankin suuntaan ajetaan neljä päivittäistä junavuoroa. 40 vuotta sitten keskimääräinen matka-aika oli 3.16 tuntia ja nykyään 2.11 tuntia. Vuorotiheys ei siis ole kasvanut, mutta ajoaika on sentään lyhentynyt 34 %. Ja koko puuduttava matka Joensuun ja Turun välillä on lyhentynyt parhaimmillaankin kymmenen tunnin jökötyksestä seitsemään tuntiin.

Merkittävä lyhennys ajoaikaan niin Joensuun ja Pieksämäen välillä kuin useimmilla muillakin yhteysväleillä on saatu vähentämällä pysähdysten määrää: vuonna 1973 näiden pääteasemien väliin mahtui peräti 34 matkustajaliikenteen liikennepaikkaa, mutta vuonna 2013 niitä on enää neljä. Rautatieliikenteen painopiste onkin siirtynyt paikallisliikenteestä kaukoliikenteeseen.

(Linkit tekstissä mainitsemattomiin aikatauluihin: 1, 1, 1, 2, 2, 6, 10, 10, 10, 10, 15, 19A, 19A, 19B, 19B, 19C, 19C, 24, 27, 30, 30, 30, 30, 33, 35, 36, 37A, 37B.)