Aiheen Pienoishuoneet arkisto

Kesää odotellessa

10.3.2009, 13:03

Tämän huvimajan tein huhtikuussa 2006. Sen runkona on muovinen maustepurkki, jonka kokoa en nyt laiskuuksissani jaksa mennä mittaamaan, mutta mittakaava lienee lähellä Lundby-kokoa. Puuosat ovat pihalta kerättyjä risuja, nurmikot ja sammalet huovutusvillaa. Lattian kivetyksen leikkasin munakennosta ja värittelin sitä vielä vähän lyijykynällä.

huvimaja1

huvimaja2

huvimaja3

huvimaja4

huvimaja5

Tuolin virkkasin puuvillapäällysteisestä rautalangasta. Juomamuki on sitruunamehupullosta – onkin tosi raikkaan sitruunainen drinkki ihan oikeasti.

Työelämää

12.1.2009, 20:01

tupakkahuone kokonaan 1

Kaivelin varastosta esille pari vuotta sitten aloittamani pienen huoneen, joka tyypilliseen tapaani oli jäänyt kesken. Jos vaikka nyt olisi sopiva aika viimeistellä se.

Tämä huone on muisto (melkein) ensimmäisestä työpaikastani vuosilta 1999-2000, jolloin olin töissä viikonloppusiivoojana muovitehtaassa. Jotenkin nämä tupakkahuoneet jäivät sitten sieltä erityisen hyvin mieleen, itse kun en ole koskaan polttanut.

keskeneräinen tupakkahuone 1

Kuvissa näkyy huoneen valmiusaste tällä hetkellä. Runkona on pieni pahvilaatikko, seinät on tapetoitu tapetin nurjalla puolella. Ikkunassa muovia, lattialaatat printattu. Oranssi-valkoisen tuolin runko on leikattu nestesaippuapullon (tai sampoopullon?) pohjasta.

keskeneräinen tupakkahuone 2

keskeneräinen tupakkahuone 3

Pientä viimeistelyähän tämä vielä kaipaa, esim. tuo pöytä pitänee pinnoittaa jollain ja lisäillä vielä vähän tuhkaa ja tumppeja… ja mitä sitten vielä keksiikään.