Arkisto ajalle tammikuu 2009

Lisää arkiolohuoneen kalusteita

29.1.2009, 16:01

Onnenkartanon arkiolohuone on kalustettu vanhan sohvan lisäksi muutenkin isännän vanhoilla kalusteilla, TV-tasokin on isännän ensimmäisestä asunnosta. Itse televisio tosin vielä puuttuu, nyt Onnenkartanon väki joutuu katselemaan Lundbyn asukkailta lainattua vanhaa TV:tä. Kalusteen kokosin balsasta ja petsasin teellä hieman tummemmaksi.

tvtaso1

Pyykkejä on mukava levittää BB:tä katsellessa, joten pyykit ovat jääneetkin lojumaan television eteen.

pyykkiteline1

Pyykkitelineen olen tehnyt joskus vuosia sitten. Se on väsätty varrastikuista ja rautalangasta.

sohvapöytä1

Sohvan viereen tarvitaan tietysti vielä sohvapöytä, jossa kaukosäätimiä ja käytettyjä astioita voi säilyttää. Sohvapöydänkin tein balsasta, pöytälevyn “maitolasi” on leikattu tuorejuustopurkin kannesta.

Isännän suosikkisohva ja muita huonekaluja

27.1.2009, 14:01

Tämän sohvan Onnenkartanon isäntä sai sukulaiseltaan käytettynä muuttaessaan ensimmäiseen opiskelijayksiöönsä. Sohva on muotoutunut juuri sopivan mukavaksi, eikä isäntä ole vielä suostunut siitä luopumaan – ja miksipä sitä hyväkuntoista sohvaa poiskaan heittämään. Sohva sijoitettiin yläkerran arkiolohuoneeseen, jonne perhe keskittää tv:n katselun.

sininen sohva 1

Rakensin sohvan samalla periaatteella kuin aiemmin esitellyn valkoisen sohvan: runkona styroksia ja vaahtomuovia. Tämän sohvan verhoilu on puuvilla-polyesterivelouria. Hieman ohuempi kangas olisi saattanut toimia vielä paremmin, mutta eipä nyt tähän hätään kangasvarastoistani muuta tähän tarkoitukseen sopivaa löytynyt.

Halvan punnan innostamana tilasin Englannista muutaman nukkekotikirjan, mm. Sheila Smithin Making 1/12 Scale Wicker Furniture for the Dolls’ House. Punontatekniikka vaikutti varsin mielenkiintoiselta ja helposti monenlaisiin tarkoituksiin sovellettavalta. Ensimmäisistä harjoituskappaleista ei tosin vielä ihan ykköslaatuisia tullut.

punotut huonekalut 1

Ihan ensimmäisestä tuolikokeilusta ei ole edes kuvaa. Otin aluksi liian paksua rautalankaa, ja sen takia tuolin muotoilu ei ihan onnistunut… ja tuli siinä jokunen muukin moka tehtyä jo suunnitteluvaiheessa (ainahan pitää heti soveltaa ohjetta, eikä tehdä suoraan ohjeen mukaan ;) ). Lelukorin yritin tehdä ihan kirjan ohjeella, muttei siitäkään ihan samanlainen tullut, toimiva kuitenkin. Lisäksi valmistui vielä tuoli, joka nyt ainakin toistaiseksi saa olla Onnenkartanon lapsen huoneessa.

Lopuksi vielä yksi ostettu huonekalu, josta vihdoin sain näpättyä kuvan.

disainia1

Ostin tämän design-tuolin muutama kuukausi sitten Tampereelta. Tuoli on hieno, valitettavasti en nyt vaan saa millään päähäni sen suunnittelijaa.

Kaupungin kehittämisstrategian mukaista asuntopolitiikkaa

24.1.2009, 13:01

Taas lisää kauan sitten aloitettuja taloja, tosin tuoreilla kuvilla: 1990-luvulla rakennettu kaupungin vuokrakerrostalo.

kerrostalo kesken 1

Alunperin talo on siis tuollainen veneen mallinen pieni hyllykkö. Ikkuna-aukot olen jo leikannut ja tarkoitus on vielä tehdä ikkunoiden taakse parvekkeet. Seinät olen kipsilevyttänyt kartongilla. Lattiat vielä odottelevat beigenharmaita muovimattoja. Jokaiseen kerrokseen takaseinälle tullee eteiseen johtava valeovi.

Tässä nelikerroksisessa talossa on pieniä asuntoja, joten asukkaatkin ovat yksinasuvia tai pariskuntia. Jokaiseen huoneistoon on jo jotain rekvisiitta kertynyt.

Neljäs kerros:

neljäs kerros 1

Kolmas kerros:

kolmas kerros 1

kolmas kerros 2

Toinen kerros:

toinen kerros 1

toinen kerros 2

Ensimmäinen kerros:

ensimmäinen kerros 1

ensimmäinen kerros 2

Osa huonekaluista on näköjään vähän kärsinyt varastossa (ja osa on vielä ihan keskeneräisiäkin), mutta tästä tämäkin taas lähtee.

Vanhan Porvoon idylliä

21.1.2009, 11:01

Uusien kuvien ottaminen tuntuu nyt huonojen valaistusolosuhteiden takia mahdottoman työläältä, joten kaivelenpa taas esille vanhoja kuvia. Tekeehän se hyvää itsellekin vähän muistella, että mitä kaikkea keskeneräistä varastosta löytyykään.

porvoolainen ennen remonttia

Tämän talon ostin muistaakseni kesällä 2005 kirpputorilta jostain Kotkan seudulta. Kuvissa näkyvät kalusteet taisivat tulla talon mukana. Talo on jonkun itse tekemä, tosin mallia on ilmeisesti otettu Lundbystä. Koko on ehkä hiukan Lundbytä pienempi, eli ainakin yläkerran huonekorkeus on vähän matalahko.

porvoolaisen takkahuone

Takkahuoneen tunnelma on ehkä hieman kylmähkö. Kirkkaanpunaiset tapetit saattaisivat olla ihan kivat jossain muussa yhteydessä, ja miksei sitten myös tuo puukuvioinen lattian muovimattokin…

porvoolaisen mh ennen

Alakertaan sijoittuvan makuuhuoneen kokolattiamatto ei näytä enää kovin raikkaalta, ja tapetitkin tuntuvat makuuhuoneeseen hiukan turhan levottomilta.

porvoolaisen keittiö ennen

Yläkerran keittiössä on myös puukuvioinen muovilattia ja punaiset tapetit.

porvoolaisen kylpyhuone

Jotain säilyttämisen arvoistakin talon sisäpinnoista löytyy: Alakerran kylpyhuoneen lattiassa on hieno vanha kaakelointi (kuvioitua kontaktimuovia).

Hieman erikoisten ikkuna- ja oviaukkojen ja muutenkin persoonallisen ulkoasun perusteella tästä kokonaisuudesta alkoi sitten muokkautua asuin- ja liiketalo Vanhasta Porvoosta. Alakerran huoneisiin sijoittuvat osto- ja myyntiliike sekä lankakauppa. Yläkerrassa on pieni kahden huoneen asunto.

porvoolaisen mh 1

porvoolaisen mh 2

Makuuhuoneen seinät tapetoin lautasliinoilla. Lattialaudat ovat muropaketin kartonkia askarteluväreillä maalattuna. Muovikalusteet maalasin pienoismallimaalilla (emalimaali?) ja somistin kultaisella kynsilakalla.

porvoolaisen keittiö 1

porvoolaisen keittiö 2

Keittiönkin muovikalusteet maalasin pienoismallimaaleilla, ja seinissä on lautasliinatapetit. Hellan takana olevat kaakelit leikkasin vihreästä kartonkisesta teepakkauksesta. Sohvan kulunut istuinosa on styroksia.

lankakaupan yleiskuva

Alakerran entisen kylpyhuoneen paikalle asettui pieni lanka- ja kangaskauppa.

ostomyyntiliike1

ostomyyntiliike2

Osto- ja myyntiliikkeen tilat on ilmeisesti remontoitu viimeksi 1970-luvulla, sen verran näyttävät ovat nuo kukkatapetit.

ostomyyntiliike3

ostomyyntiliike4

Paljon pientä viimeistelyä näyttää vielä olevan tässäkin talossa tehtävänä – listoja puuttuu ja ikkunakin on pelkkä aukko lastulevyssä. Ulkopuoli pitäisi myös siistiä ja maalata jossain vaiheessa, nyt se on maalattu keltaiseksi ja katto ruskeaksi. Jos vaan nyt löytyisi jostain tilaa tällekin projektille.

Uusi sohva suoraan kotimaan tehtaalta

14.1.2009, 14:01

Tuota tupakkahuonetta suunnitellessa alkoi tehdä mieli jotain vähän… raikkaampaa. Niinpä näpersin Onnenkartanoon uuden sohvan. Tämä soffa onkin taatusti kotimaista laatua, mittatilaustyönä ostettu kotimaan tehtaalta.

valkoinen sohva valmiina

Sohvassa on ajanmukainen muotoilu ja valkoinen villakangasverhoilu. Kokonaisuuteen kuuluu irrallinen rahi. Mukana on puinen tarjotin, joka sopii myös sohvan käsinojalle. Siitäpä onkin sitten mukava napostella sohvalla makoillessa.

valkoinen sohva keskeneräisenä

Sohvan rungon tein nyt ihan helpon kaavan mukaan. Kaikki osat on vuoltu 2 cm paksusta styroksilevystä, pehmusteet ohuesta vaahtomuovista, ja päällystetty askarteluhuovalla. Selkänojan tyynyjen sisällä on vanua.

Työelämää

12.1.2009, 20:01

tupakkahuone kokonaan 1

Kaivelin varastosta esille pari vuotta sitten aloittamani pienen huoneen, joka tyypilliseen tapaani oli jäänyt kesken. Jos vaikka nyt olisi sopiva aika viimeistellä se.

Tämä huone on muisto (melkein) ensimmäisestä työpaikastani vuosilta 1999-2000, jolloin olin töissä viikonloppusiivoojana muovitehtaassa. Jotenkin nämä tupakkahuoneet jäivät sitten sieltä erityisen hyvin mieleen, itse kun en ole koskaan polttanut.

keskeneräinen tupakkahuone 1

Kuvissa näkyy huoneen valmiusaste tällä hetkellä. Runkona on pieni pahvilaatikko, seinät on tapetoitu tapetin nurjalla puolella. Ikkunassa muovia, lattialaatat printattu. Oranssi-valkoisen tuolin runko on leikattu nestesaippuapullon (tai sampoopullon?) pohjasta.

keskeneräinen tupakkahuone 2

keskeneräinen tupakkahuone 3

Pientä viimeistelyähän tämä vielä kaipaa, esim. tuo pöytä pitänee pinnoittaa jollain ja lisäillä vielä vähän tuhkaa ja tumppeja… ja mitä sitten vielä keksiikään.

Uusin taloni

10.1.2009, 12:01

Kaikkein uusin taloprojektini on joulukuun alussa paikallisesta halpahallista ostettu “kukketalo”, joka sai sittemmin nimen Onnenkartano. Tällä hetkellä talo on koottu, kaksi ylempää kerrosta on tapetoitu ja portaat maalattu. Alakerta toimii toistaiseksi varastona. Ulko-oven eteen kuuluu portaat, mutta ne eivät nyt mahdu tuohon kirjahyllyyn sijoitetun talon ovelle, joten ne on varastoitu terassille.

onnenkartano2

onnenkartanon yläkerrokset

Kirjoittelinkin jo talon taustatarinaa tuonne omalle sivulleen. Talossa olevat huonekalut ovat enimmäkseen vielä toisista taloista lainattuja.

Tällä viikolla syntyi pari uutta huonekalua ihan tätä taloa varten:

ruokapöytä

lapsen jatkettava sänky

Ruokapöytä on tehty vanerista ja mäntyrimasta ja maalattu akryylimaalilla. Lapsen jatkettava sänky on balsaa ja mäntyrimaa, pohja pahvia. Sängystä puuttuu vielä patja ja lakanat ;)

Nukkekotiblogi

7.1.2009, 21:01

rintamamiestalon keittiö1Nukkekotiharrastukseni alkoi jo lapsena. Ensimmäisen Lundby-taloni sain noin 3-vuotiaana joululahjaksi, ja myöhemmin ostin siihen itse säästämilläni rahoilla kaksi lisäkerrosta. Lahjaksi saatujen huonekalujen lisäksi askartelin niitä myös itse. Barbeille rakensin kaappiin oman talon. Tuula Peltolan Nukkekodin niksikirja oli minulla säännöllisesti lainassa lähikirjastosta.

Teinivuosien aikana nukkekotien rakentelu pääsi vähän unohtumaan, mutta sitten parikymppisenä palasin taas vanhan harrastuksen pariin. Nyt olenkin rakentanut ja keräillyt nukkekoteja ja niiden esineitä erittäin vaihtelevalla aktiivisuudella ehkä 7-8 vuotta.huvimaja1

Vanhoja, enemmän tai vähemmän keskeneräisiä rakenteluprojekteja minulla on monia, ja tässä blogissa esittelen niitä vähitellen – samoin kuin tietysti aivan uusia nukkekotijuttuja. Blogin päiväkirjaosion lisäksi kokoan kaikista projekteistani niiden edistyessä oman yhteenveto- ja esittelysivun. Tähän mennessä oman sivun on saanut vasta muutama vuosi sitten lahjaksi valmistunut saunamökki. Tässä tekstin ohessa kuitenkin jo muutama maistiainen vanhoista keskeneräisistä projekteista.

lasten talon portaat

lankakauppa1

porvoolaistalon viherkasvi